Festivaalien jälkeinen elämä kumisee tyhjyyttä. Uni ei tule, vaikka univelkaa kyllä löytyy. Verisuonet pumppaavat vielä viimeisiä adrenaliinin huuruja. En halua päästää ensimmäisistä kansainvälisistä ylioppilasteatterifestivaaleista vielä irti. Roikun muistoissa, valokuvissa ja YouTube-klipeissä kuin kerjäläinen takinliepeessä. Kirjoitan tämän, jotta saisin osaltani tehtyä festivaalien kanssa rauhan.
Miksi en roikkuisi kiinni tässä hetkessä? Anna palaa -festivaalit olivat minulle tähänastisen elämäni suurin ponnistus. Elin sen parissa päivittäin viimeiset kolme vuotta. Matkustin hankkeen vuoksi kolmeen otteeseen ulkomaille sekä tuhansia kilometrejä kotimaassa. Puhelimet soivat ja sähköpostit viuhuvat. Enkä ollut vetovastuussa ensimmäinen saati viimeinen – vain osaltani viemässä kapulaa eteenpäin seuraavalle juoksijalle.
Samalla festivaalit olivat kaikkien aikojen suurin ponnistus yli viisikymppiselle Turun ylioppilasteatterille. Neljän päivän aikana ympäri Turkua tapahtui 35 esitystä, 2 seminaaria, 3 bilettä sekä tietenkin päätösjuhla. 12:ta ammattiraatilaisesta 4 oli hankittu ulkomailta. Majoitusta ja logistiikkaa pyöritettiin yli 300 hengelle. Tunnelma festivaalitoimistossa oli kuin sotaa käyvän armeijan päämajassa: joku tuli kentältä, joku meni kentälle. Ilmoitustaulu viestitti mitä missäkin päin Turkua oli tapahtumassa milläkin hetkellä. Mobilisoituna oli kaikkiaan noin 50 TYT:n jäsentä. Ilman huumorintajua tällaisesta sketsistä ei selvitä hengissä.
Näin jälkikäteen olen onnellisin siitä seikasta, että nämä olivat rehellisesti kansainväliset teatterifestivaalit. Tämä on fakta, joka oli havaittavissa jo torstain tervetuliaisbileissä. Vanhat ystävät T-Teater Tallinnasta sekä Stockholms Studentteater länsinaapurista. Uudet Palepé-teatterin tuttavat Liettuasta. Ovet maailmalle on nyt potkittu auki karmeineen päivineen. Tukholma ja Oulu virittelevät jo uusia vierailukuvioita. Turkua pyydettiin Riikaan keikalle. Minä puolestani sain puhuttua itselleni taiteellisen turvapaikan Virosta. Mikäli perussuomalaiset ensi sunnuntaina vaaleissa voittavat, jätän passini rajavalvojalle ja painun etelään tekotaidetta virkkaamaan. Tallinna toivotti minut sydämellisesti tervetulleeksi.
”Love will tear us apart, again” – Joy Division
Jaakko Lenni-Taattola
edelleen katkarapujuoksun hallitseva mestari
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti