Samaan aikaan, kun itse yritän saada sanoja paperille, opetan luovaa kirjoittamista ja kuuntelen opiskelijoiden luomisen tuskan lauluja opetustunnista toiseen. Ajattelen, että onneksi minun ei tarvitse tehdä teettämiäni kirjoitustehtäviä. Minä kyllä tiedän: kirjoittaminen on vaikeaa.
Pitäisi olla jotakin kerrottavaa. Ja pitäisi osata kertoa se hyvin. Ja näytelmä onkin sitten jo luku erikseen – ja vieläpä isolla e:llä.
Tämä prosessi on opettanut paljon itsestä, kuten työskentelytavoista: mitkä toimivat, ja mitkä eivät, miten rakennan teosta, mihin pystyn, mihin taas en. Tämä projekti on oppimista – siis myös pettymyksiä ja huokailuja.
Ja entä ne kysymykset.
Mitä heille tapahtuu, mihin he joutuvat? Miksi nämä henkilöt eivät saa lihaa luiden ympärille? Miksi kirjoitan koko ajan samanpituisia kohtauksia? Hallitsenko näin suuren henkilömäärän?
Miksi mitään uutta ylipäätänsä pitäisi kirjoittaa?
Koen koko ajan taitamattomuuden tunnetta. En osaa. En saa mitään henkilöjen suuhun. En löydä heille mielenkiintoisia seikkailuja. Perkele. Ja samaan aikaan seikkailen itse; joudun luopumaan ja sietämään, tarpomaan ja huokailemaan. Yritän keskittyä enemmän fiktiiviseen maailmaan.
Aluksi ja koko ajan on ilmassa paljon ajatuksia ja ideoita. Etenemme yhteistyössä ohjaajan kanssa, se on ollut lähtökohta tälle jutulle. Meiltä kyllä keskustelu sujuu. Jopa liiaksi asti. Minun pitäisi kirjoittaa koko ajan enemmän. Ja minä haluaisin pudottaa jotain pois, ohjaaja ei. Piru. Niin, on saatava sukupolvia ja kaikkea. Kun yhteistyöhön lähtee, on siinä pysyttävä.
Kokeilemme improja, materiaalin tuottamista. Saan jotakin varastoon, mutta tajuan, että ei auta. Ei tämä näin etene. Minun on sittenkin pysyttävä Mansessa ja taottava itse.
Koko ajan pitäisi olla enemmän kuin mitä minulla on antaa.
Ennen joululomaa näen muutamia harjoiteltuja kohtauksia.
JES. Ja Halleluja, sillä sehän toimii. Ja energiaa virtaa lavalta. Ja oho, ei paskempaa. Ja nyt puhun tekstistä. Sillä
luotan tuohon jengiin, olen luottanut jo alusta lähtien, he osaavat kyllä seistä tontillaan.
Entä minä?
Oma paketti on saatava kasaan.
Pispalassa 5.1.2011
Tiina Hurskainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti