Blogissa TYTisee!

Rakkaus repii kappaleiksi

2011-04-11T23:27:00.000-07:00

Festivaalien jälkeinen elämä kumisee tyhjyyttä. Uni ei tule, vaikka univelkaa kyllä löytyy. Verisuonet pumppaavat vielä viimeisiä adrenaliinin huuruja. En halua päästää ensimmäisistä kansainvälisistä ylioppilasteatterifestivaaleista vielä irti. Roikun muistoissa, valokuvissa ja YouTube-klipeissä kuin kerjäläinen takinliepeessä. Kirjoitan tämän, jotta saisin osaltani tehtyä festivaalien kanssa rauhan.
Miksi en roikkuisi kiinni tässä hetkessä? Anna palaa -festivaalit olivat minulle tähänastisen elämäni suurin ponnistus. Elin sen parissa päivittäin viimeiset kolme vuotta. Matkustin hankkeen vuoksi kolmeen otteeseen ulkomaille sekä tuhansia kilometrejä kotimaassa. Puhelimet soivat ja sähköpostit viuhuvat. Enkä ollut vetovastuussa ensimmäinen saati viimeinen – vain osaltani viemässä kapulaa eteenpäin seuraavalle juoksijalle.
Samalla festivaalit olivat kaikkien aikojen suurin ponnistus yli viisikymppiselle Turun ylioppilasteatterille. Neljän päivän aikana ympäri Turkua tapahtui 35 esitystä, 2 seminaaria, 3 bilettä sekä tietenkin päätösjuhla. 12:ta ammattiraatilaisesta 4 oli hankittu ulkomailta. Majoitusta ja logistiikkaa pyöritettiin yli 300 hengelle. Tunnelma festivaalitoimistossa oli kuin sotaa käyvän armeijan päämajassa: joku tuli kentältä, joku meni kentälle. Ilmoitustaulu viestitti mitä missäkin päin Turkua oli tapahtumassa milläkin hetkellä. Mobilisoituna oli kaikkiaan noin 50 TYT:n jäsentä. Ilman huumorintajua tällaisesta sketsistä ei selvitä hengissä.
Näin jälkikäteen olen onnellisin siitä seikasta, että nämä olivat rehellisesti kansainväliset teatterifestivaalit. Tämä on fakta, joka oli havaittavissa jo torstain tervetuliaisbileissä. Vanhat ystävät T-Teater Tallinnasta sekä Stockholms Studentteater länsinaapurista. Uudet Palepé-teatterin tuttavat Liettuasta. Ovet maailmalle on nyt potkittu auki karmeineen päivineen. Tukholma ja Oulu virittelevät jo uusia vierailukuvioita. Turkua pyydettiin Riikaan keikalle. Minä puolestani sain puhuttua itselleni taiteellisen turvapaikan Virosta. Mikäli perussuomalaiset ensi sunnuntaina vaaleissa voittavat, jätän passini rajavalvojalle ja painun etelään tekotaidetta virkkaamaan. Tallinna toivotti minut sydämellisesti tervetulleeksi.

”Love will tear us apart, again” – Joy Division

Jaakko Lenni-Taattola
edelleen katkarapujuoksun hallitseva mestari

Tulin, tallensin – voitinko?

2011-04-02T13:48:00.001-07:00

Sanotaan, että vallitseva historiankirjoitus on voittajien kirjoittamaa. Onko näin myös TYT:n historiikin suhteen? Kenties, onhan valtaosa teoksen kirjoittajista viettänyt vuosia aktiiveina teatterissa. Ja ketkä olisivat voittajia teatterissa elleivät ne, jotka sitä aktiivisesti tekevät?

Mutta voittajista ja häviäjistä puhuminen ei oikein istu teatterin ideologiaan. Voittajahan tässä on jokainen, joka on saanut teatterimme toimintaan osallistua ja löytää sieltä jotain itselleen merkittävää. Ne taas, jotka ovat pyörähtäneet teatterissamme ja tajunneet, ettei se ole heidän juttunsa, ovat saaneet oman voittonsa tuosta tajuamisesta.

Historiikin ilmestyminen oli työvoitto. Parin vuoden työstäminen ei ollut vailla vastoinkäymisiä ja viivästyksiä, eikä teos ilman niitä olisi tänään sellainen kuin se on. Minulta on kysytty, olenko tyytyväinen nyt, kun kirja on viimein saatavilla. Olen kai. Tai siis tietenkin olen, mutta enpä ole juuri ehtinyt suunnata ajatuksiani omaan tyytyväisyyteeni. Minulle tärkeintä on se, että kirja kohtaa lukijansa ja saa tässä aikaan jotain. Ei se, että voin itse myhäillä, että tulipahan tehtyä.

TYT:ssa mukana olleelle lukijalle paras mahdollinen palkinto on, jos teos saa kertomansa ohella lukijansa läpikäymään myös muistoja, joita kirjan sivuille ei ole tallennettu. Oli tärkeää saada tallennettua seikkoja, jotka virallisempi historiankirjoitus olisi kenties ohittanut. Mutta oikeastaan yhtä tärkeää oli antaa joidenkin seikkojen jäädä kirjan kansien ulkopuolelle, leijumaan tarun- tai vähintään juorunhohtoisina teatterin ja teatterilaisten edesottamuksina, joiden totuuspohjan ei ole tarkoituskaan selvitä ikipäivänä.

Mikäli noihin seikkoihin ja niistä syntyneisiin ajatusketjuihin syttyy vielä halu palata, on minulla ja toimittajakumppanillani Tiina Hurskaisella se optio, että kirjoitamme niistä näytelmän. Matskua kyllä riittää. No, ehkemme lähde siihen, mutta perin kummallinen, omanlaisensa tulkinnan todellisuudestamme luova pläjäys siitä syntyisi.

Ehkä juuri siksi se on syytä jättää kirjoittamatta. Se kun saattaisi horjuttaa vallitsevia todellisuuskäsityksiä liiaksi.

Vaikka toisaalta, se jos joku olisi taiteen saralla voitto.

Jukka Kittilä, historiikin toimittaja

Kirjota, kirjota

2011-01-12T00:20:00.001-08:00

Samaan aikaan, kun itse yritän saada sanoja paperille, opetan luovaa kirjoittamista ja kuuntelen opiskelijoiden luomisen tuskan lauluja opetustunnista toiseen. Ajattelen, että onneksi minun ei tarvitse tehdä teettämiäni kirjoitustehtäviä. Minä kyllä tiedän: kirjoittaminen on vaikeaa.

Pitäisi olla jotakin kerrottavaa. Ja pitäisi osata kertoa se hyvin. Ja näytelmä onkin sitten jo luku erikseen – ja vieläpä isolla e:llä.

Tämä prosessi on opettanut paljon itsestä, kuten työskentelytavoista: mitkä toimivat, ja mitkä eivät, miten rakennan teosta, mihin pystyn, mihin taas en. Tämä projekti on oppimista – siis myös pettymyksiä ja huokailuja.

Ja entä ne kysymykset.

Mitä heille tapahtuu, mihin he joutuvat? Miksi nämä henkilöt eivät saa lihaa luiden ympärille? Miksi kirjoitan koko ajan samanpituisia kohtauksia? Hallitsenko näin suuren henkilömäärän?

Miksi mitään uutta ylipäätänsä pitäisi kirjoittaa?

Koen koko ajan taitamattomuuden tunnetta. En osaa. En saa mitään henkilöjen suuhun. En löydä heille mielenkiintoisia seikkailuja. Perkele. Ja samaan aikaan seikkailen itse; joudun luopumaan ja sietämään, tarpomaan ja huokailemaan. Yritän keskittyä enemmän fiktiiviseen maailmaan.

Aluksi ja koko ajan on ilmassa paljon ajatuksia ja ideoita. Etenemme yhteistyössä ohjaajan kanssa, se on ollut lähtökohta tälle jutulle. Meiltä kyllä keskustelu sujuu. Jopa liiaksi asti. Minun pitäisi kirjoittaa koko ajan enemmän. Ja minä haluaisin pudottaa jotain pois, ohjaaja ei. Piru. Niin, on saatava sukupolvia ja kaikkea. Kun yhteistyöhön lähtee, on siinä pysyttävä.

Kokeilemme improja, materiaalin tuottamista. Saan jotakin varastoon, mutta tajuan, että ei auta. Ei tämä näin etene. Minun on sittenkin pysyttävä Mansessa ja taottava itse.

Koko ajan pitäisi olla enemmän kuin mitä minulla on antaa.

Ennen joululomaa näen muutamia harjoiteltuja kohtauksia.

JES. Ja Halleluja, sillä sehän toimii. Ja energiaa virtaa lavalta. Ja oho, ei paskempaa. Ja nyt puhun tekstistä. Sillä

luotan tuohon jengiin, olen luottanut jo alusta lähtien, he osaavat kyllä seistä tontillaan.

Entä minä?

Oma paketti on saatava kasaan.

Pispalassa 5.1.2011

Tiina Hurskainen

Otteita Koneitten murskaajien ohjaajan työpäiväkirjasta

2010-11-10T05:21:00.002-08:00

Koneitten murskaajat on Työelämä-trilogiani viimeinen osa, eli toteutustapaa määrittää vahvasti ajankohtaisen työelämäkritiikin lisäksi tietty tyylilaji, tällä kertaa saksalainen 1920-luvun ekspressionismi.

Aloitimme harjoitukset syyskuussa yhteisen näyttelemisen estetiikan etsimisellä. Käytin siinä apunani ekspressionistisesta näyttelijäntyöstä kertovaa kirjallisuutta. Annoin näyttelijöille ensimmäisissä harjoituksissa suoraan esimerkiksi The Drama Review:n ekspressionismin erikoisnumerosta vuodelta 1975 löytyneitä ohjeita:

1) liiku laajoin, mekaanisin ja nukkemaisin liikkein.

2) Älä näyttele ihmistä vaan tunnetta/ajatusta.

3) Liiku siten, että lihaksesi ja nivelesi ovat vääntyneet. Lisää tähän ääni: yksittäisiä tavuja sekä eläimen kaltaisia ärinöitä ja haukahteluja.

4) Esittele äärimmäisiä tunnetilavaihteluita.

5) Levitä kätesi ja puhu kohottuneesti, kuin et koskaan ennen ole puhunut.

6) Ole kuin kuoleva laulaja, joka vielä saa lauletuksi korkean C:n.

7) Murra sisäisten ja ulkoisten impulssien välinen yhteiskunnallinen rakenne.

8) Raasta ja silvo itseäsi, mutta pysy naiivina kuin poni.

9) Kouristele jaloista aivoihin.

10) Ole kidutetun eläimen kaltainen mutta loistava.

11) Pakahduta liikkeesi.

12) Jähmetä kasvojesi ilme naamiomaiseksi ja liikuta käsiäsi vääristyneesti.

Seuraavana päivänä aloitimme kohtausharjoitukset joukkokohtauksilla. Mielestäni työryhmämme kaksi suurinta haastetta olivat a) miten näytellä liioitellen, mutta silti tosissaan ja b) miten yhdistää paikoin arkipäiväinenkin teksti luontevasti voimakkaaseen fyysiseen ilmaisuun. Kokeilimme kohtauksia ensin pakahdutetun liikkeen kautta, sitten jokaisen roolihenkilön tunnetiloja liioitellen ja lopuksi kuin kohtaus olisi suoraan painajaisunesta.

Seuraavalla viikolla jaoin kohtauksille uudet ”otsikot”: 1. Outous, kurjuus ja väkivaltaisuus, vääristyneet liikkeet. 2. Tunteiden herättäminen katsojassa. Patsaanomaiset, liioitellut liikkeet. 3. Raskas taistelu konetta vastaan, kaikki näyttelevät kuin olisivat uppoamassa suohon. 4. Painajainen, salaliittoparanoia. 5. Vastakkainasettelu, pelko ja paniikki. 6. Horkka. 7. Tanssillinen ryhmäliike, äänetön itku. 8. Pahenevaa salaliittoparanoiaa. 9. Hyvä perhe tuhoutuu: pakahdutetut liikkeet ja tunteet. 10. Hiljaisuus, pahat aavistukset tulevasta. 11. Viimeinen, äärimmäisen raskas, transsinomainen taistelu.

Katsoimme ensimmäisen läpimenon päätteeksi Tohtori Caligarin kabinetin. Keskustelimme siitä näyttelijöiden kanssa, ja päätimme kokeilla jatkossa elokuvan innoittamina kauhusta laajenneita silmiä, itsensä kanssa kamppailua ja vääristyneitä käsiä.

Kolmannen harjoitusviikon tavoitteeksi valitsin mielikuvien kirkastamisen. Tuntui, että jos näyttelijän ajatus ei ole kirkas, ekspressionistinen tyyli saattaa näyttää ulkokohtaiselta hosumiselta. Keksimme jokaiselle roolihahmolle jokaiseen kohtaukseen jonkun mielikuvan. Mielikuvat olivat tietysti painajaismaisia, esimerkiksi: ajattele, että vaatteittesi alla on myrkkykäärme. Jos liikut väärin, se puree sinua. Tai ajattele, että olet Hitler, joka katsoo parvekkeeltaan valtakuntaansa ja alkaa epäillä, että on tehnyt hirvittäviä virheitä. Tai ajattele, että jos teet virheen, sinua rangaistaan välittömästi. Loppuviikon läpimenossa huomasin, että mielikuvat auttoivat valtavasti, sillä kun näyttelijät selvästi keskittyivät johonkin, heidän tavastaan liikkua ja lausua repliikkinsä tuli jollain tavalla ymmärrettävämpää ja loogisempaa; se oli selkeästi ahdingossa olevan ihmisen epätoivoa. Mielikuvina voi käyttää oikeastaan mitä tahansa, eikä niiden ole tässä tapauksessa tarkoituskaan avautua katsojille sellaisinaan, niiden tarkoitus on luoda roolihahmoille sisäistä logiikkaa.

Neljännen harjoitusviikon alussa hain ratkaisua suurimpiin ongelmakohtiin: väkivaltaan ja kuolemisiin. Kun valitsemassani tyylilajissa jopa ensimmäisen kohtauksen lapset näyttelevät ikään kuin kuolinkouristuksissaan, miten siitä voidaan enää kohota pahempiin, ”oikeasti” kuolevan kouristuksiin? Tai miten näytellään se, että sattuu, kun ”normaalitilassakin” kaikki hahmot vaikuttavat olevan tuskissaan? Päätin avata ilmaisua täysin erilaiseen suuntaan: tanssiin.

Viidennen harjoitusviikon päätavoitteeksi määrittelin aluksi ”suoran, voimakkaan ja äärimmäisen” ilmaisun. Tajusin kuitenkin nopeasti, että se ei ole tarpeeksi konkreettinen ohje. Mietin, miten näyttelijöiden ilmaisua saisi ”äärimmäisemmäksi”, siis raskaamman ja vaikeamman oloiseksi, ja lopulta tajusin, että ratkaisu oli naurettavan helppo. Annoin näyttelijöille ohjeeksi näytellä läpi koko näytelmän ikään kuin heillä ei olisi tilaa seistä suorassa: tämä sai aikaan vääristyneitä, kivuliaan ja kärsivän näköisiä kehoja.

Ensi-iltaan on siis vielä vähän aikaa, ja hyvä niin. Monta yksityiskohtaa on vielä viilaamatta. Ohjaaja (tai ainakin minä olen) on tässä vaiheessa äärimmäisen hauraassa mielentilassa: joka toinen läpimeno näyttää kammottavalta, tekotaiteelliselta kuralta, joka toinen taas on niin loistava, että istun tippa linssissä katsomossa ja unohdan kirjata ylös korjauksia. Tähän mennessä paras palaute esityksestä ja työtavasta on tullut eräältä näyttelijältä: ”Tässä tehdään kaikki päinvastoin, kun mitä aiemmin. Mikään, mitä mä luulin tietäväni teatterista, ei pidäkään paikkaansa”.

Blogissa TYTisee!

2010-11-10T05:21:00.001-08:00

Muutama viikko sitten TYT:n esitys ylitti valtakunnallisen uutiskynnyksen. 7,5 kuolemansyntiä- esityksen videoprojisoinnissa väläytetyt kuvat sattuivat iskemään ajan hermoon oikein kunnolla. Tarkemmin kuin osasimme kuvitellakaan kun kuukausia aiemmin esitystä harjoiteltiin ja projisointia suunniteltiin. Niin ne kohut syntyvät; pikkuriikkinen yksityiskohta otetaan ja revitään irti kontekstistaan eli esityskokonaisuudesta, kasvatetaan ja kärjistetään ja läväytetään paksuna otsikkona mustalla keltaiselle. Mutta mitäpä pienistä; huomiota se on kyseenalainenkin huomio, sanoi entinen kohuohjaaja. No, minun puolestani jokainen saa olla mitä mieltä tahansa teatterimme esityksistä tai niissä esitetyistä videoprojisoinneista, kunhan on ensin todella nähnyt kyseisen esityksen. Turha on huudella jos ei vaivaudu itse henkilökohtaisesti ottamaan asiasta selvää.

Onneksi moni kuitenkin vaivautui, kiitos kaikille katsojille! 7,5 kuolemansyntiä nimittäin houkutti katsojia erittäin kiitettävästi jo ennen ainuttakaan otsikkoa. Ja jokainen katsoja on varmasti oman tulkintansa tehnyt sekä projisoinnista että koko esityksestä. Ja tulkinnanvapaus heille sallittakoon, yhtälailla kuin tekijöille sallitaan taiteen tekemisen vapaus ja kriitikoille kritisoimisen vapaus. Toki jokaiselle ihmiselle kuuluu myös sananvapaus, jota moni varmasti tälläkin hetkellä harjoittaa erinäisillä lehtijuttujen yhteyteen syntyneillä keskustelupalstoilla internetin ihmemaassa. Lieneepä moni ehkä kirjoittanut tästä aiheesta blogiinsakin, tiedä häntä.

Tämä on TYT:n blogi. Sen tarkoituksena on toimia tiedonvälittäjänä, keskustelun avaajana ja kannanottojenkin tilana. Täältä voit lukea uusimmista esityksistämme, niiden tekijöistä, siitä mitä viimeksi tapahtui pukuvarastossa bileiden aikana, filosofista pohdintaa yyteeläisyydestä ja teatterin merkityksestä sekä kaikkea muuta toimintaamme liittyvää. Tule ja katso, mene ja tiedä. Mutta älä hyvä ihminen usko kaikkea mitä lehdissä kirjoitetaan!

Maailma ei ole mustavalkoinen eikä yksikään ihminen ole yksiselitteisesti paha tai hyvä.

Minunkin kuvani heijastettiin seinälle Hitlerin kuvan jälkeen. Kuvassa olen 6-vuotias, pellavan vaaleatukkainen, ujosti hymyilevä tyttö, jonka vaaleanpunaisessa paidassa esiintyvät rakastuneet Aku ja Iines. Siinäkin tytössä asuu pieni Haisuli, pieni diktaattori, pieni murhaaja ja pieni koulukiusaaja. Eikös se niin mennyt, että se, joka meistä on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Tai: ”älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”. Ja mikä tärkeintä: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Kivien sijasta haluaisin heittää haasteita, olkoon tämä blogiteksti yksi sellainen.

Rakkaudella,

Hanna Vähäniemi

TYT:n puheenjohtaja

Tuli siitä näytelmä näköjään

2009-02-27T11:52:00.000-08:00

Huu, kiintoisia hetkiä vietetään Talousmusikaalimme kanssa!

Esitykset rullaa ja ilohan se on painaa kun palautekin on ollut
kannustavaa. Aika kultaa harjoituskauden muistot näköjään niin
nopeasti, että viimeisten treenien väsymys ja pahimpien hetkien
ennäytteleenääikinäajatukset ovat vain häilyvä muisto pahasta unesta.
Mahtavaa on ollut myös ryhmähengellinen valaistuminen esityskautena,
kun porukka jaksaa hymyillä toisilleen onnistumisen energialla
satunnaisen murahtelun sijaan. Nyt riittää enemmän aikaa myös
relaamiseen ja ketään tästä jengistä en vaihtaisi mihinkään mistään
hinnasta. Porukka, lava, valot ja yleisö on vienyt taas kerran
mennessään. Teatterille meno on kuin kotiin tulisi. Paitsi että on
enemmän tilaa laulaa ja tanssia.

Herpaantua ei vielä saa, eikä haluta, sillä monta showta on edessä
(onneksi)! Monta mahdollisuutta loistaa tai olla loistamatta...

Huomenna vedetään taas, kun on ensin koko päivä oltu töissä ja sitten
pitää vielä siivota teatteri ja päiväunille ei kerkeä. Eikä saa sitten
unohtaa että kuka toi pullat ja imuroi lämpiötä ja pesi vessat. Mutta
sitten pidetäänkin hauskaa ja eletään musikaalista huippuamme! Mieleni
palaa halusta twistata silkasta ilosta.

Terveisin äitykkä

Puvustajat puhuvat

2009-01-28T01:10:00.000-08:00

No niin.

Nyt on puvustuskin pientä säätöä vaille valmis. Kummasti sitä hommaa
vaan löytyy aina nurkan takaa lisää juuri kun ehtii huokaista... Mutta
ei hätää, ensi-illassa saadaan sitten ihastella huikeaa ja häikäisevää
pukuloistoa! (Ja tietysti myös samat kriteerit täyttävää näyttelijäntyötä,
tanssia sekä laulua!)
Puvustuksen punainen lanka (heh!) löytyi 60-luvusta ja pop-taiteesta.
Ihan itse emme sitä keksineet, vaan ohjaaja Suski antoi ohjeet, mistä
inspiraatiota tulisi hakea. Ja kyllä sieltä muutaman vuosikymmenen
takaa löytyikin ammennettavaa! Värit ja muodot löytyivät aika
nopsasti, mutta yksityiskohtien hiominen ja materiaalien metsästys on
kestänyt viime päiviin saakka.
Sarjakuvamaisista poptaideteoksista poimittiin yhdessä lavastajaryhmän
kanssa perusvärit ja rasteripintojen musta, valkoinen ja harmaa. Värejä
testailtiin muun muassa duplopalikoilla rakentamalla. Materiaaleja tuli
haalittua aika monesta paikasta, sillä niiden kanssa sai olla tällaisessa
musikaaliproduktiossa vähän vielä normaalia tarkempana.Haasteena oli
saada aikaan näyttävä ja yhtenäinen puvustus, joka venyy, muttei pauku
tanssien pyörteissä. Talousmusikaalin puvustuksen tekeminen on ollut tosi
mielenkiintoista ja hauskaa, toivottavasti se näkyy myös katsomoon!

Tervetuloa teatterielämykseen! Toivottavat: Helena, Malla ja Noora

Dynamon keikan jälkitunnelmia

2009-01-20T23:46:00.000-08:00

Tässä Talousmusikaalin maskeeraajien musikaalisuosikit:
1. Grease
2. Hair
3. Cats
4. Moulan Rouge
5. Hype
(Lähde: Varsinais-Suomen kansanopiston maskeerauslinja)

17.1.2009

Eilen oli ihan kreisiiiii! Dynamo oli tulessa ja jengi biletti
täysiiiiiii! wohou! Vähäisestä harjoittelusta (tai sanojen
vilkuilusta) huolimatta keikka oli menestys. Meitä kohdeltiin kuin
oikeita rock-tähtiä ja jokainen sai hehkutusta osakseen.
Tunnelmaa loi myös se, että ensimmäistä kertaa kaikki saivat esiintyä
täysissä maskeissa, puvuissa ja kampauksissa. Siitä suuri kiitos
maskeeraajille ja puvustajille! Hyvä Te!
Täytyy sanoa, että tuli sellainen olo, että kyllä tästä vielä tulee
"Ihan Jees Musikaaliksi" :).
Keikka katkaisi mukavasti rankan treeniputken. Nyt on taas voimia
keskittyä olennaiseen. Ensi-ilta lähestyy vähän turhankin kovaa
vauhtia mutta luotto on kova, koska:

"Täällä Airaksisen Suski määärääääää.
Hän se päättääää mä treenaanko vai ontoksiko mun urani jää.
Kun hän Yt:lle saapuu niin treenit käynnistetäääään.
Ja kun hän korottaa ääntään niin takaisin lavalle on mentävävääää.
Takaisin, takaisin, takaisin treenaamaan!"

t: Allu&Laura

Vanhakin jaksaa bailaa!

2009-01-07T08:51:00.000-08:00

50-vuotias Turun ylioppilasteatteri tarjoaa maistiaisia kevään
ensimmäisestä ensi-illastaan Talousmusikaalista perjantaina 16.1.2009
Dynamossa. Musiikkipainotteisen illan aikana voit voittaa
teatteriliput Musikaalivisassa. Puntin tutinan takaavat
Talousmusikaalin Houseband & DJ Urho Tulitukka. Keikalla kuullaan
ainakin 60-70-luvun Kinksiä musikaalin näyttelijöiden ja tanssijoiden
tulkitsemana. Soittajat tulevat Turun Konservatoriolta, jonka kanssa
TYT tekee yhteistyötä musikaalin osalta. Tämä on Taloudellinen
vaihtoehto; alkuillasta iloisia tunteja ja ilmainen sisäänpääsy!
Lämpimästi tervetuloa.

Dynamo, Linnankatu 7, Turku
Pe 16.1.2009 klo 21-04
Vapaa pääsy, K-18

Zeniläinen aamutervehdys. TYT:llahan treenataan yötä päivää...

26.12.2008 Ajatelmia taloudesta ja musikaalista

2008-12-26T04:57:00.000-08:00

Yli puolessa välissä harjoituskautta. Hirvittää ja innostuttaa. Esitys piirtyy
pikkuhiljaa esiin; ai tällainen tästä tuleekin. Alan vähitellen ymmärtää, mitä
olemme tekemässä, mihin olemme menossa. Tulossa on jonkinlainen
vinksahtanut matka markkinatalouden pyörittämään maailmaan,
kärjistettyyn todelllisuuteen jossa taloudellinen hyöty, kasvu, kilpailu ja nopea
voitto ovat elämän arvoista ylimpinä.

Katsoin uutiset. Nuoriso mellakoi tänään ainakin Ateenassa ja Malmössä. Jokin
meitä nykyajan nuoria riivaa. Onko kyseessä hormonit vai onko maailmassa
jotain vikaa? Mutta tuo riehuminen on nähty jo moneen kertaan eikä se
mitään muuta. Vai muuttuiko maailma muka paremmaksi esimerkiksi
kuusikymmentäluvulla?

Kuuntelin radiota. Sama kappale tuli kolme kertaa. Ei uskoisi, että maailmassa
on niin paljon erilaista musiikkia. Kanavan tarjonta sai minut miettimään, voiko populaarimusiikkia kutsua taiteeksi vai ovatko kappaleet pelkkiä kaupallisia
tuotteita, ammattitaidolla valmistettuja, sopivan kokoisia ja eri kuluttajaryhmille
muotoiltuja viihdehyödykkeitä.

Luova talous on täällä. Pääkaupunkiimme kyhätään uutta innovaatioyliopistoa.
Siihen kuuluvat Helsingin kauppakorkeakoulu, Teknillinen korkeakoulu ja
Taideteollinen korkeakoulu. Nyt pistetään taide tuottamaan. Olen huolissani
kauneuden puolesta. Uudet rakennuksetkin ovat ekonomisuudessaan kovin
rumia.

”Money makes the word go around”

Susanna, ohjaaja

20.12.2008 YT:n raksaukset!

2008-12-22T14:00:00.001-08:00

Musta teatterilaatikkomme on täynnä sahanpurun seassa ahertavia ihmisiä,
jotka pakertavat lavasteita ja sermejä kuntoon. Nyt ilmassa alkaa todella
olla sitä tunnettua tekemisen meininkiä! Nyt alkaa tajuta, että YT:n lavalla
todella on seuraavaksi meidän Talousmusikaali. Tämä ruuvien seassa
koikkelointi tuo mukanaan uutta ammattiylpeyttä (tai ainakin
harrastajaylpeyttä): tämä porukka tosiaan tekee kaiken tunnollisesti itse.
Diivanäyttelijät ei Turun YT:llä pärjää. Täällä pärjää sellaset äijät ja
mimmit, jotka osaa tarttua käsikirjotuksen lisäksi myös sahaan. Ah, puun
tuoksu! Ah, yhteishengen tuoksu!

Hyvä lukijakunta, kunpa kaikki kävisikin yhtä helposti kuin lankun
sahaaminen ja porakoneen painaminen. Kunpa koreografiat ja laulujen stemmat
voisi naulata päähän kiinni kuin naulan lautaan. Mutta vielä on yksi
kuukausi jäljellä. Ehkä siinä ajassa oppii uudenlaisen naulaamistavan ja
sitte kaikki luonnistuukin kuin - tanssi!

Helena elikkästä Stella B.

10.12.2008 Ja tästä se lähtee; vii-kuu-see-kaa!

2008-12-22T13:42:00.000-08:00

Vielä kerran ja toisen ja kolmannen ja alusta vaan! Hienoa hienoa!
Hyvä tyypit!

Talousmusikaalin treenikausi kulkee rytinällä!
Tammikuun 30. päivä lähestyy vauhdilla ja samalla solmut jaloista ja
käsistä aukeavat.

Lattia meitä kestäköön!

Jaha, taas mennäääääään!

-Eme, koreografi